Pääkirjoitus – Historiasta ja muusta

Mistä puhumme, kun puhumme historiasta? Kliseisen, siis historiallisesti suositun, aloituksen takana on viimeaikainen pohdintani sanan historia merkityksestä ja käännösvastineista. Moni saksanopiskelijoista on varmasti joskus ihmetellyt sitä, että sana Geschichte tarkoittaa historian lisäksi myös tarinaa, satua. Historiaa voidaan siis pitää tarinana, satuna menneestä. Sama kaksoismerkitys on myös ruotsin historia-sanalla. Saksalaisten ja ruotsalaisten ajatusmaailmassa on jotain perää, sillä kriittisesti katsottuna sitähän historiankertomukset usein ovat – yksilöiden koostamia kertomuksia tositapahtumista. Historioitsijat keräävät tietoa, karsivat tarpeettoman ja kokoavat jäljelle jäävästä faktamäärästä yhtenäisen kokonaisuuden.

Transla perustettiin vuonna 1966, kun kääntäjäkoulutuksen alkamisen myötä opiskelijat päättivät järjestäytyä. Erilaiset järjestöt ja muut seurat olivat tuolloin huomattavasti yleisempiä ja vastasivat pitkälti opintojen ohessa tapahtuvasta toiminnasta. Ensi vuonna 50 vuotta täyttävä ainejärjestö alkaa olla jo siinä iässä, että siitä saisi jo pienen muistelmateoksen. Yksittäisenä opiskelijana roolini kyseisessä teoksessa olisi varmasti pieni, tuskin edes mainintaa suurempi.  Ajatelkaa, kaikki ne vuodet ainejärjestötoiminnan parissa tiivistettynä yhteen virkkeeseen! Tampereen yliopiston historiateoksissa roolini olisi luultavasti tätäkin pienempi: olisin vain numero tilastossa, yksi niistä monista humanisteista, jotka kulkivat yliopiston käytäviä 2010–2016. Mutta silti meistä jokaisesta jää jälki. Jokainen opiskelija voi osaltaan vaikuttaa koko yliopiston historiaan. Jokainen meistä voi omalla tavallaan tehdä historiaa. Oli se sitten ainejärjestötoimintaan osallistuminen, ensimmäiseen koko ylioppilaskunnan kokoukseen osallistuminen, äänioikeuden käyttäminen edustajistovaaleissa tai kurssikaverin tutkimukseen osallistuminen. Historiaa kirjoitetaan koko ajan, mutta sitä voi lukea vasta muutaman vuosikymmenen päästä.

Onko historia siis meidän tarinamme? Leikkimielisesti analysoituna englannin history voitaisiin eritellä sanapariksi his+story, hänen tarinansa. Historia voitaisiin näin ollen nähdä jokaisen omana narratiivina, joista yhdessä koostuu laajempia tarinoita. Esimerkiksi ainejärjestön historia todella on jäsentensä tarinoiden summa. Kukaan tuskin lähtee ainejärjestötoimintaan tavoitteenaan maine ja mammona, vaan taustalla palaa kiinnostus ja into vaikuttaa ympärillä tapahtuviin asioihin. Myöskään yksittäisten jäsenten roolia ei pidä vähätellä. Jäsenet, näiden tarinat ja teot vaikuttavat suoraan koko järjestöön.

Tässä Translankarin numerossa puhumme historiasta sen eri muodoissa. Ainejärjestömme uusi kunniajäsen, ikikopo Petri Jones vuorostaan kertoo ajatuksiaan koulutuspolitiikan historiattomuudesta ja KAJ:n Hanna Gorschelnik muistuttaa jäsenten merkityksestä jokaiselle järjestölle. Puheenjohtajamme Risto Jouttijärvi suuntaa katseen historian sijaan tulevaan. Perinteitä pohditaan myös pikkujouluista raportoivassa jutussa sekä Henna Heikkalan tekstissä käännöstieteen naisista. Ja jos ainejärjestötoiminta on itselle vierasta, kannattaa käydä vilkaisemassa vastaavuuskuvauksia, jotka kerättiin syksyn aikana.

Mukavaa joulun odotusta ja hauskaa uutta vuotta!

Terveisin,

Noora Leinonen
Translankarin päätoimittaja