Nehän neuloo! Mutta miksi? - kääntäjäopiskelijat ja käsityöt

Lähes joka luennollahan niitä näkee: virkkaajia ja neulojia, vaikka näiden kahden ero ei välttämättä ulkopuoliselle olekaan täysin selkeä. Miksi opiskelijat tekevät käsitöitä luennoilla? Mitä kaikkea voi saada aikaan, vaikkei luentopäiväkirjan teko luistaisikaan? Saako luennolla parsia sukkaa? Translankari kysyi kahdelta opiskelijalta.

Julia Haataja, käännöstiede (venäjä), kertoo virkkaavansa luennoilla siksi, että se auttaa keskittymään opettajan puheeseen. "Jos olen väsynyt enkä virkkaa, ajatukseni lähtevät helposti harhailemaan." Haatajan mukaan olennaisempaa on tekeminen, ei tulos. Töiden täytyy olla yksinkertaisia ja toistuvia, sellaisia, joiden tekemisessä ei tarvitse seurata mallia, vaihtaa lankaa tai laskea silmukoita. Näistä rajoittavista tekijöistä huolimatta Haataja on saanut tunneilla virkattua paljon erilaisia pipoja, lapasia ja esimerkiksi pitsiruuduista koostuvia liinoja.

Johanna Mäki, käännöstiede (saksa), on neulonut luennoilla pipoja ja tuoreimpana virkatun läppärinsuojuksen. Hän kertoo tekevänsä käsitöitä luennoilla, jotta aika kuluisi nopeammin ja keskittyminen sujuisi paremmin. "Välillä on turhauttavaa mennä sellaiselle luennolle, jonka aiheet ovat jo tuttuja, mutta jolla on läsnäolopakko. Kun saa tehtyä samalla jotain hyödyllistä, ei ärsytä niin paljon, että joutuu istumaan siellä."

Myös Mäen mielestä tekeminen on itse tulosta olennaisempaa: "Ei oikeastaan haittaa kovin paljon, jos käsityö menee väärin ja joutuu purkamaan. Tärkeintä on saada aika kulumaan."

Kukaan opettaja ei ole koskaan huomauttanut kummallekaan mitään käsitöistä. "Puhelimia on joskus pyydetty laittamaan pois, eli kyllä sillä on eroa, mitä esinettä käsissään pyörittelee", toteaa Haataja. Selvää rajaa sille, mitä käsitöitä tunnilla on hyväksyttävää tehdä, hän ei osaa määritellä. "Esimerkiksi irronneiden nappien ompeleminen takkiin tai sukkien parsiminen tuntuisi epäkohteliaalta, vaikka periaatteessahan ne eivät kuormita aivoja millään tavalla eivätkä häiritse muita." Mäki kertoo aluksi vähän piilotelleensakin käsityötä ja odottaneensa jotain kommentteja opettajilta, mutta onneksi turhaan. "Ihan eturiviin en ehkä kehtaisi mennä virkkaamaan, mutta haluan sanoa opettajille, että kuuntelen kyllä, vaikka katse pysyisikin tiiviisti käsityössä", painottaa Mäki.

Arto Lehmuskallio, venäjän käännöstieteen pitkäaikainen lehtori on melko suvaitsevainen tunneilla tehtäviä käsitöitä kohtaan. "Kahdella kepillä nyplääminen ei useimmiten juurikaan häiritse ja siinä opiskelija pystyy ehkä jotain kirjoittamaankin tarvittaessa. Neljän kepin harrastajat eivät ole kyllä suosikkejani, silloin kepit kolisee aika kovaäänisesti ja pienryhmässä se kiehnäys ja kolina alkaa kyllä pikku hiljaa hikoiluttaa."

[toim. suom. Lehmuskallio-suomi: nyplääminen, tikuttaminen = neulominen, virkkaaminen]

Hänen kenties mieleenpainuvin kokemus tapauksesta, jolloin käsityöt todella häiritsivät luennon kulkua, on kohta 30 vuoden takaa. Lehmuskallio piti käännöstieteen peruskurssia noin sadalle opiskelijalle. Eturivin opiskelijoista useat neuloivat. Yhtäkkiä yksi heistä keskeytti luennoitsijan: "Arto, voiksä tulla lähemmäs?" Lehmuskallio kertoo hämmennyksissään totelleensa. "Voiksä kääntyä selin? Mun isä on just sun kokonen. Mä teen sille joululahjaa. Saaksmä sovittaa tätä?" Yhä hämmennyksissään, Lehmuskallio totteli jälleen.

Outi Suppanen
Kirjoittaja opiskelee viidettä vuotta ja ei jaksa enää laskea, mitä kaikkea on neulonut luennoilla. Kutomista luennoilla hän ei harrasta, koska kangaspuut eivät mahdu reppuun.