Kannatusjäsenyys

Transla ry:n kannatusjäseneksi voi liittyä kuka tahansa yksityinen henkilö, yritys, yhdistys tai muu oikeushenkilö. Kannatusjäsenet tukevat merkittävällä tavalla Translan kaikkea toimintaa, kuten tapahtumien, infotilaisuuksien ja matkojen järjestämistä. Kannatusjäsenet ovat siis näin mukana tukemassa tulevien kääntämisen ja viestinnän ammattilaisten verkostoitumista ja tiedonsaannin lisääntymistä.

Kannatusjäsenyyden etuja ovat muun muassa läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen kokouksissa ja mahdollisuus saada halutessaan nimensä, mainoksensa tai logonsa Translan ainejärjestölehteen, internetsivuille sekä ilmoitustaululle. Halutessaan kannatusjäsenet voivat erikseen sovittavien ehtojen mukaisesti myös jakaa tietoa tai materiaalejaan Translan jäsenille, esimerkiksi infotilaisuuksien tai lehtisten muodossa. Olemme myös avoimia muille yhteistyöehdotuksille.

Kannatusjäsenyys kestää kerrallaan kuluvan kalenterivuoden loppuun asti, ja jäsenyys maksaa vuosittain 50 euroa. 

Jos sinä tai yrityksesi olette kiinnostuneita liittymään Translan kannatusjäseniksi, täytä jäsenyyslomake, tai ilmoita halukkuudestasi kannatusjäsenvastaava Laura-Kaisa Maijalalle osoitteessa maijala.laura-kaisa.k@student.uta.fi.