2009

Eevi Korhonen

Puheenjohtaja, narikkavastaava
Jäsen
Aloha! Olen 4. vuoden englannin käännöstieteen opiskelija ja Translan virallinen päänuija taas tämän vuoden. Olen mukana aivan liian monessa proggiksessa, minkä takia minut bongaa yleensä vain ohiviilettävänä hahmona käytävillä tai vähän rauhallisempana kahvitunneilla. Vapaa-aikaa minulla ei edellämainitusta syystä ole, mutta jos sitä onnistuisin itselleni järjestämään, niin lukisin, pelaisin erilaisia pelejä ja harrastaisin aikidoa / jujutsua.

Henriikka Mustalahti

Varapuheenjohtaja
Jäsen
Hola! Olen 2. vuoden englannin käännöstieteilijä. En osaa keksiä itsestäni nokkelia ja tiiviitä pikku selostuksia, koska olen joko vaikeaselkoinen tai tylsä. Vapaa-aikanani päädyn useimmiten katsomaan kivoja elokuvia tai siivoamaan muiden kotona. Tykkään paljon Fox Mulderista, kirpputoreista ja karpalomehusta. Kuvassa ylpeilen vanhoilla laseillani ja viiksillä, joista olen sittemmin luopunut.

Aija-Riikka Pajunen

Sihteeri
Jäsen
Olen kolmannen vuoden saksan käännöstieteen opiskelija, Pirkkalan lentokentän tienoilta. Tämän vuoden sihteröin Translan riveissä. Tungen aina lukujärjestyksen liian täyteen, mutta ehdin kuitenkin käydä tanssahtelemassa useamman kerran viikossa, jatsia lähinnä. Ei ole lemmikkejä tällä hetkellä, mutta koiruusilmoituksia seurailen.

Kaisu Palomäki

Rahastonhoitaja, tiedotus- ja narikkavastaava
Jäsen
Hei! Olen Kaisu, kolmannen vuoden käännöstieteen (saksa) opiskelija. Olen jollain perverssillä tavalla mieltynyt numeroihin, ja olenkin tämän vuoden rahastonhoitaja. Siinä sivussa touhuan myös tiedotus- ja narikkavastaavana. Vapaa-aikaani käytän lähinnä huonosti.

Hanna-Kaisa Härme

KOPO-vastaava
Jäsen
Privet! Oon Hanna-Kaisa ja toimin Translan kopo-vastaavana. Opiskelen nyt kolmatta vuotta käännöstiedettä venäjä B-työkielenä. Tulkaa ihmeessä juttelee jos tunnistatte ja on jotai opiskeluun liittyvää sydämellä, mä kuuntelen mielelläni ja saatan jopa voida tehdä asian eteen jotai!

Katja Jama

Tapahtumavastaava
Jäsen
Hei, olen Katja ja pääaineeni on käännöstieteen saksa. Olen Translan tämän vuoden tapahtumavastaava. Kotipaikkani on Lapissa joten ymmärtämisvaikeuksia minun ja muiden ihmisten välillä syntyy jatkuvasti, mutta sehän ei hidasta minun menoani!

Taru Markkula

Jäsen

Maija Tauriala

Jäsen
Opiskelen saksaa nyt kolmatta vuotta, ja tavoitteenani on joskus oppia puhumaankin sitä. Fyysisiä rajojani koettelen kuntosalilla, joka on mielestäni paras paikka purkaa stressiä. Yksi omituisimmista tavoistani on varmaan mieltymys tiskaamiseen.

Juhana Honkanen

Nettisivuvastaava, KAJ-vastaava
Varajäsen
Kolmena arkipäivänä viikossa olen englannin käännöstieteen opiskelija (tre), kahtena finanssialan kääntäjä (hki), ja viikonloppuisin milloin mikäkin (?). Jos minulla on olevinaan ylimääräistä aikaa, niin yleensä teen konemusiikkia, roikun netissä, pelailen tietokonepelejä tai uin. Pidän yhteyttä Translan ja Kääntäjien Ammatijärjestön välillä, ja päivittelen Translan nettisivuja.

Sini Huttunen

Ympäristövastaava
Varajäsen
Sini tässä hei. Opiskelen ensimmäistä vuotta englannin käännöstiedettä ja jo nyt olen eksynyt mukaan ainejärjestötoimintaan. Pelastan maailmaa ympäristövastaavana, harrastan astangajoogaa, luen fantasiaa ja muuta jännää ja pelaan ihan liikaa tietokonepelejä.

Laura Liimatainen

Varajäsen
Olen englannin käännöstieteen toisen vuoden opiskelija ja tykkään suuresti mm. Buffy the Vampire Slayerista, Tori Amoksesta, juustosta, hertan ja spiderpasianssin pelaamisesta sekä lukemisesta. Mielestäni maailman ihanimmat miehet ovat James Nesbitt, Hugh Laurie ja Stephen Fry.

Tiia Talvitie

Varasihteeri
Varajäsen
Hallöchen! Minä olen Tiia, saksan käännöstieteen pääaineopiskelija aina vuodesta 2006. Tänä vuonna sijaistan tarpeen vaatiessa Aijaa sihteerin hommissa. Olen lähtöisin Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta, mikä noin yleisesti ottaen selittää aika paljon - paitsi ehkä sen, miksi Sturm der Liebe on minusta ihan hyvä sarja. Sitä ei oikeastaan voi perustella mitenkään.

Emmi Kumara

SOPO-vastaava
Hallituksen ulkopuolinen toimihenkilö

Markus Hassinen

Tutor-vastaava
Hallituksen ulkopuolinen toimihenkilö
Halipatsai! Mie oon Markus, parhaansa mukaan kanssaihmisiään murteellaan hämmentävä käännöstieteen venäjän opiskelija. Tänä vuonna Translan tutoreiden nakittaminen kuuluu minun hommiini. Olen kotoisin Pohjois-Karjalasta, joten kommunikaatio-ongelmia muiden kanssa on siis suhteellisen usein. Rock, valkoviini ja Karhu-merkkinen olut uppoavat minuun hyvin.

Heidi Mykkänen

Liikuntavastaava
Hallituksen ulkopuolinen toimihenkilö
Heips! Olen Heidi Mykkänen, sporttinen ja iloinen kännöstiede saksan pääaineopiskelija. Hoitelen Translan liikunta-asioita, urheilen ja koitan välillä vähän opiskellakin. Liikunnallista kevättä kaikille!

Markus Jokinen

Tapahtumavastaava, KV- ja KV-tutorvastaava
Hallituksen ulkopuolinen toimihenkilö
Olen Markus, saksan käännöstieteen toisen vuoden opiskelija, sivuaineena venäjän kieli ja kulttuuri. Translassa hyörin KV-vastaavana sekä KV-tutorvastaavana. Vapaa-ajallani tykkään kuntoilla, kuunnella itseäni vanhempaa rockia ja bluesia ja tilaisuuden tullessa harrastaa eräilyä.