Käyttäjän petri blogi

Edustajiston kuulumisia, osa 5

Tässä vielä lyhykäinen selvitys vuoden viimeisestä edustajiston kokouksesta. Tärkeimmät asiakysymykset olivat Tamyn puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinta ensi vuodeksi.

Edustajiston kuulumisia, osa 4

Hivenen huonosti olen tämän syksyn edustajiston kokouksista blogeitse raportoinut, mutta tässä viimeisimmästä lyhykäisesti.

Edustajiston kuulumisia, osa 3

Uusi lukuvuosi käynnistyi edustajiston osalta ylimääräisellä kokouksella jo 3.9., kun kaksi Tamyn hallituksen jäsentä pyysi edustajistolta eroa hallitukselta. Tämä tarkoitti sitä, että hallitusta tuli täydentää.

Edustajiston kuulumisia, osa 2

Kevään kolmas kokous pidettiin juuri ennen vappua. Toisesta en tänne kirjoittanut – tai oikeammin kirjoitin kyllä, mutta unhoitin kirjoituksen postata Haetaan anteeksiantoa kuitenkin sanojen sijaan teoin. Siis tällä tekstillä eli oikeastaan sanoin.

Kulttuuria kansalle!

Kirjoitan tämän tekstin Translan kulttuurivastaavana. Sellaista järjestöllämme ei ole ollut vuosiin - ei ainakaan minun opiskeluaikanani - mikä on kenties välillä näkynytkin kulttuuritapahtumien vähäisyytenä. Ratkaisuhan oli vallan yksinkertainen: ehdotin pestin perustamista ja otin sen vastaan. Tässä nyt hieman tähänastisia touhuja ja ajatuksia tulevan varalle.

Edustajiston kuulumisia, osa 1

Heipähei, arvon translalaiset,

Tamyn edustajisto kokoontui 29.1. ensimmäistä kertaa vuonna 2014, ja ajattelin vallankin asianmukaista olevan, että hivenen edarin toimintaa valottaisin nyt, kun sinne on translalainen päätynyt. Ideaalitapauksessa voisin tarinoida vastaisuudessakin lyhyesti kokousten jälkimainingeissa, mutta lupauksia asiasta en tee.

Avaussanoja

Tervehdykseni teille, translalaiset ja muut ystävät!
Tilaa syöte RSS - Käyttäjän petri blogi