Avaussanoja

Tervehdykseni teille, translalaiset ja muut ystävät! Silmäilet Translan uusien ja hienojen nettisivujen yhtä lailla uutta ja hienoa ominaisuutta:Translan blogia. Minulle lankesi kunnia avata blogimme lyhykäisesti tällä kirjoituksella, varmaankin suureksi osin siitä syytä, että idea Translan omasta blogista alun perinkin on lähtöisin sairaasta päänupistani. Tulevaisuudessa täällä nähtäneen enemmän tai vähemmän säännöllisesti translalaisten mietteitä aiheesta jos toisesta. Aluksi – tarkastellessasi näiltä sivuilta löytyvää toiminnallisuutta ja sisältöä – lienee syytä esittää kiitos webmasterillemme, Tino Kraftille, jonka ansiota uusitut sivut käytännössä ovat. Lisäksi tekstiä sivuille ovat uudistuksen yhteydessä tuottaneet Tuomas HolliAnna Palomäki sekä allekirjoittanut. Toivottavasti näistä on hyötyä jäsenillemme – ja ennen kaikkea toivottavasti sivut pysyvät hieman viime vuosia paremmin ajan tasalla. Siihen totisesti pyrimme. Palautetta ja ideoita nettisivujen suhteen saa ja tulee lähettää; joko lähettämällä suoraan sähköpostia Tinolle tahi sivujen palauteosion kautta. Uusia sivuja ensimmäisinä katselevien joukosta löytyy toivottavasti jokunen uusi fuksi. Ehkäpä joku teistä on vieläpä nyt jo kiinnostunut erikoistumaan juuri kääntämiseen ja tulkkaukseen – mutta kiinnostus ehtii toki vielä syttyäkin syksyn aikana; syttyä ja roihahtaa ilmiliekkeihin. Tervetuloa mukaan, ja osallistukaa rohkeasti Translan toimintaan! Pyrimme järjestämään kaikenlaista kivaa, välillä enemmän omalla porukallamme ja välillä yhteistyössä Lexican kanssa. Jos kaipaatte jotain erityistä tapahtumaa, voi tapahtumavastaavallemme, Noora Leinoselle, mieluusti kertoa ideoitaan. Tarkkailkaa Translan viestintää lähiviikkoina; luvassa on kaikenlaista mukavaa sekä fukseille että vanhemmillekin opiskelijoille. Erinomaisen mukavaa alkavaa lukuvuotta teistä jokaiselle – olkoon siinä riittävästi opintopisteitä Kelaa varten, mutta erityisesti lystinpitoa opiskelutovereiden kesken sekä hienoja, elämäntäyteisiä hetkiä.